Retropelaamisen ollessa tällä hetkellä trendikkäämpää kuin kenties koskaan, varmasti moni on innostunut ajatuksesta palauttaa eläkepäiviä vintillä viettävä klassikkokonsoli takaisin aktiivikäyttöön. Mikäli vintin elektroniikkaosastolta löytyy lisäksi kuvaputkitelevisio, homma on kutakuinkin pelaamista vaille valmista. Jojon naru alkaa kuitenkin mennä solmuun siinä vaiheessa kun eteen tulee erikoisempia tarpeita, kuten saada kuvaa tallentimelle, tai retroilua halutaan harrastaa olohuoneen nykyisellä littutöllöllä – niiden herkkähipiäinen elektroniikka kun ei ymmärrä pelaajaparan yrittävän tuputtaa sille signaalia vanhasta pelikonsolista. Lopputuloksena on yleensä suttua, tahmaa ja harmaita hiuksia.
Koettuani edellä mainitut asiat, aloin tutkia vaihtoehtoja kytkeä muutama erilainen nurkissa pyörivä analogiajan konsoli näyttöön tai televisioon mieluiten plug and play -tyyppisesti HDMI-johtoa käyttäen, koska tarkoitus oli lisäksi kaapata kuvaa peleistä koneelle videoita tai striimejä varten. Se hoituu näin 2020-luvulla onneksi ilman sen kummempia taikatemppuja, joten loitsukirjat ja muut hämäräperäiset riimut voi huoletta unohtaa. Mutta jonkin verran perehtymistä se vaatii, mikäli kuvanlaatu ja hyvä pelikokemus kiinnostaa.
Ensimmäiseen ansalankaan on myös mahdollista kompastua heti kättelyssä. Eri verkkokaupat ovat hyllyt notkollaan halpoja “AV-HDMI-adaptereita”, jotka saattavat houkutella kaupoille halvalla hinnalla ja suurilla lupauksilla. Nenä on ruvella itsellänikin, koska ensimmäinen muunnin jonka tulin vailla parempaa tietoa hankkineeksi, oli juuri tätä “kiinan kampe”-osastoa. Paperilla kaikki tietysti vaikuttaa hyvältä: kytke vanha videopelikonsolisi uuteen televisioon käyttäen olemassaolevia johtoja ja ei muuta kuin kovaa ajoa. Sen voi myöntää, että kyllä kuva näkyy ja äänikin näillä kuuluu, mutta tähän hyvät puolet sitten loppuvatkin.
Käytännössä näitä geneeriä “UP Scalereita” ei ole tarkoitettu retrokonsoleista yleisesti tulevan 240p-pelikuvan skaalaamista varten, ja vaikka kuva näkyisikin, se näyttää tuhnuiselta, vieritys nykii ja vähintäänkin pelaaminen tuntuu tahmaiselta suuren input lagin vuoksi. Sano siis ei parinkympin skaalaimille.
Mikäli haluat välttää SER-jätteen ostamisesta koituneen mielipahan, turvallisin ratkaisu on hankkia hyväksi havaittuja ja varta vasten retropelaamista varten kehitettyjä signaalinmuuntimia ja/tai/eli skaalaimia. Omaa kokemusta on muutamasta erilaisesta ja kerron nyt niistä lyhyesti.
RAD2X (Nintendo Multi Out)
RAD2X (Retro Analogue to Diginal 2X) -kaapelit ovat RetroTINK-kehittäjä Mike Chin ja Retro Gaming Cablesin yhteistyönä syntyneitä “HDMI-johtoja”, jotka tökätään kiinni konsoliin, ja toisessa päässä on normaali (mini)HDMI-liitin televisioon liittämistä varten. RAD2X hyödyntää parasta mahdollista konsolin ulostyöntämää signaalia, eli yleensä RGB-tasoista, mutta tulee tapauksesta riippuen toimeen myös komposiitin kanssa. Käytännössä RAD2X on aidosti helppo plug and play -ratkaisu, ja niitä on saatavilla useimmille pre-hdmi-ajan konsoleille.
Päädyin aikoinaan hankkimaan Nintendo-version RAD2X:stä, koska se käy kaikkiin Nintendon konsoleihin joista löytyy multi out -liitäntä. Näppärästi samaa kaapelia voi täten hyödyntää SNESin, N64:n ja GameCuben kanssa. Valitettavasti PAL-N64 tuuttaa modaamatta ulos vain komposiitti-videota, jonka vuoksi kuva jää pehmoisen karkeaksi (vai karkean pehmoiseksi?), mutta toisaalta alustan valmiiksi pehmoisen 3D-grafiikan kanssa tämä ei välttämättä ole niin suuri ongelma kuin voisi kuvitella. RAD2X tarjoaa myös smoothing-ominaisuuden röpöjen tasoittamiseen.
RetroTINK 2X SCART
RetroTINK 2X SCART on isohkon saippuapalan kokoinen palikka, joka on suunniteltu käsittelemään retrokonsoleista saatava RGB-signaali nykynäytöille sopivaan muotoon. Nykynäytöille hankalan 240p-resoluution kuvan juovat tuplataan (linedoubler, tästä syystä 2X) standardimpaan 480p-resoluutioon, ja lopulta käpistellyn signaalin saa ulos HDMI-ulostuloa käyttäen.
RAD2X-kaapelit siis perustuvat samaan linedoubling-tekniikkaan. RetroTINKien ero on siinä, että ne eivät ole konsolikohtaisia, vaan mallista riippuen tarjolla on tuki eri tyyppisille kuvatuloille. Esimerkiksi RetroTINK 2X SCART syö RGB-signaalia nimensä mukaisesti SCART-liittimen kautta, ja sitä voi käyttää kaikkien konsolien kanssa joihin löytyy oikenlainen kaapeli.
Suurin osa klassikkokoneista tarjoaa natiivisti kuvaa RGB-muodossa, joka yleensä on paras tapa kuvanlaadun kannalta, mutta koneen mukana on käytännössä poikkeuksetta tullut varmasti kaikille tuttu keltainen komposiittijohto. Tästä syystä erillisten (laadukkaiden) kuvapiuhojen hankkiminen on käytännössä pakollista, mikäli haluaa TINKejä hyödyntää. Laadukkaita ja hyväksi havaittuja johtoja tarjoaa esimerkiksi jo aiemmin mainittu Retro Gaming Cables.
Kun yhteensopiva piuha on hallussa, RetroTINKin käyttäminen on sinänsä lähes yhtä yksinkertaista kuin RAD2X-kaapelinkin. Kytketään konsolista tuleva johto SCART-liittimeen, ja töllö toiselta puolelta löytyvään HDMI-liittimeen. Tämän lisäksi tarvitaan (micro-)USB-virtaa, television takana oleva USB-portti on riittävä tähän käyttöön, tai käytännössä mikä tahansa muu USB-virtalähde. Monesti retropelipisteelle tuppaa kertymään useampia erillistä USB-virtaa haluavia laitteita, joten kannattaa harkita USB-porteilla varustetun jatkojohdon hankkimista jo harrastuksen varhaisessa vaiheessa.
RetroTINK 2X SCARTin kyljestä löytyy myös namiska, jota naksuttelemalla voi vaihtaa eri kuvatilojen välillä. Tarjolla on vakiotilan lisäksi smoothing eli kuvan pehmennys, joka on ihan käyttökelpoinen 3D-pelien kanssa, ja toinen on scanline-tila, joka matkii CRT-näyttöjen “raitoja”. Molempien käyttäminen on pitkälti makuasioita, ja omia sauvasoluja stimuloiva asetus kannattaa etsiä pelikohtaisesti testailemalla.
Vanha kunnon SCART – tosin tässä tapauksessa sen täytyy kuljettaa TINKille RGB-signaalia, komposiitti ei käy vaikka tulisikin SCARTin kautta.
RetroTINK 2X SCART oli itselleni se laite, joka rullasi silmäluomet auki mitä tulee kuvanlaadun mahdollisuuksiin vanhojen vehkeiden kanssa. Kynnys postikuluineen lähes sadan euron niche-harrastuslaitteen tilaamiseen ulkomailta oli korkeahko, mutta ero mihinkään aikaisempaan oli heti silminnähden niin suuri, etten ole hetkeäkään katunut. RGB SCART -johtoja saa kuitenkin hankittua melko huokealla hinnalla, joten jos taloudesta löytyy useita retrolaitteita, voi TINKin SCART-versiota hyödyntää niiden kaikkien kanssa.
RetroTINK 2X Pro
Mutta koska nälkä kasvaa syödessä ja retroromppeen määrä pelatessa ja nettiä selatessa, tuli SCART-version kaveriksi hieman myöhemmin hankittua 2X Pro. Tilanne oli se, että Wiille löytyi jo ennestään peruspiuhaa laadukkaampi komponenttijohto, ja NES piti saada jotenkin kiinni käyttäen komposiittia, eikä kumpikaan olemassa olevista palikoista ei tarjonnut apua tähän vaivaan. Aluksi ajattelinkin hankkia komposiittia (ja S-videota) tukevan RetroTINK 2X-Minin, mutta päädyin kuitenkin tulevaisuutta ajatellen hankkimaan tyyriimmän 2X-Pro-version, joka tukee komponentti- ja S-video-tulojen lisäksi komposiitti-signaalia. Tämä mahdollistaa käytännössä kaiken itseltäni löytyvän roinan yhdistämisen tallentimeen ja moderniin televisioon.
Käyttäminen sujuu hyvin pitkälti samaan tapaan kuin SCART-versionkin, mutta Prossa on useamman eri tyyppisen tulon vuoksi pari kytkintä ja nappula lisää asetusten säätämiseksi. Päällä olevat kaksi nappulaa ovat melko yksiselitteisiä; input-nappulasta vaihdetaan tulo liitetyn laitteen mukaisesti ja filter-nappia naputtelemalla saa vaihdettua eri kuvatilojen välillä, jotka ovat samat kuin SCART-mallissakin, eli normaali, pehmennys ja scanline.
Kehittyneempiä ominaisuuksia edustavat COMB- ja MODE-kytkimet, joita käytännössä kuitenkaan ei kauheasti tarvitse ainakaan pelikäytössä säädellä. COMB-kytkimellä vaikutetaan TINKin tapaan käsitellä komposiittisignaalia, ja retrokonsoleita kuten NESiä varten suositeltu asetus on melko loogisesti “retro”, jolloin ylimääräisten artifaktien ja muun värinän määrä pysyy mahdollisimman matalana. Kuvanlaatu on komposiittikuvaksi omaan silmään aivan OK, ja alla oleva video antaa osviittaa miltä TINKistä kaapattu ja YouTubeen upattu video näyttää. Auto-tilaa voi käyttää erilaisen videosisällön kuten VHS-nauhurin kanssa, mutta tästä itselläni ei ole kokemusta.
https://youtu.be/M-xYFj7HWZs
RetroTINK 2X Pro tarjoaa tuen liittää monen sorttista kuvalähdettä. Komposiittisignaalin tapauksessa keltainen johto tökätään vihreään liittimeen.
MODE-valitsin antaa mahdollisuuden valita pass-thru-ominaisuuden käyttöön, jolloin laite vain digitoi videosignaalin ottamatta siihen muuta kantaa, ja lomituksenpoisto ynnä muut toimenpiteet voidaan jättää HDMI:hin kytketyn laitteen tehtäväksi. Käytännössä tämäkin asetus on omassa käytössä koko ajan Line2X-tilassa.
Retro-bit Prism HD Adapter
Jottei tämä horina jäisi liian lyhyeksi, niin ei siinä vielä kaikki. RetroBit julkaisi viime vuoden (2021) puolella GameCubelle tarkoitetun noin 70 euroa maksavan Prism HD-adapterin, joka edustaa enemmän saman tyyppistä plug and play -osastoa kuin RAD2X-kaapelit. Prismin tekniikka perustuu GCVideo-nimiseen open source -projektiin, johon perustuvia mokkuloita on olemassa muitakin, kuten samaa hintaluokkaa edustava Insurrection Industriesin kehittämä Carby ja tuplasti kalliimpi Dual-output MKII Eonilta. RetroBitin tuotteesta kuitenkin erityisen houkuttelevan tekee se, että niitä saa helposti myös koto-Suomesta, joten ostohousujen pukeminen oli tässä tapauksessa hyvin helppoa.
RetroBit Prism tökätään GameCuben digital AV out -porttiin, jolloin kuva kulkee täysin digitaalisesti alusta loppuun saakka, ja näin ollen se on kuvanlaadullisesti paras vaihtoehto GameCubelle. Mukana tulevalla kaukosäätimellä saa näkyviin simppelin OSD-valikon, josta voi tehdä kuvan perussäätöjä, säätää scanline- sekä resoluutioon liittyviä asetuksia. Prism ei kuitenkaan tarjoa minkäänlaista smoothing-optiota, ja RAD2X:ään verrattuna kuva saattaakin aluksi tuntua jopa inhorealistisen tarkalta. Mutta sitähän me kaikki haluamme, eikö niin? Joka tapauksessa jos GameCubea halajat käytettävän nykyisen television kanssa, Prism on heittämällä paras vaihtoehto kun otetaan huomioon hinta ja saatavuus.
Itse palikan liitännöissä ei ole mitään kovin ihmeellistä, HDMI:n lisäksi Prismin sivusta löytyy USB-C-portti firmiksen päivittämistä varten ja kauko-ohjaimen paritusnappula. Ennen kuin singahtaa innosta soikeana kauppaa kohti, kannattaa kuitenkin tarkistaa että oma GameCube on ensimmäistä DOL-001-mallia. Myöhemmästä mallista tiputettiin digitaalinen ulostulo kokonaan pois, joten silloin on tyytyminen RGB-signaaliin.
Eteen päin
Tällaisena puolijohdepula-aikana myös muiden RAD2X-kaapeleiden ja 2X-TINKkien löytäminen saattaa olla hankalaa, ja myös hintoja on vähemmän yllättäen hilattu ylös päin. Suosittelen kuitenkin edelleen kokeilemaan mikäli vähänkään enemmän aikoo käyttää retrokoneitaan, tai haluaa tallennella tai striimailla kuvaa. Jos retroilu kuumottelee akuutisti, eikä välttämättä kehtaa kuitenkaan tähän maailmanaikaan ymmärrettävistä syistä lähteä ulkomailta mitään kallista tilailemaan, näistä ylivoimaisesti helpoiten ja edullisimmin pääsee käsiksi RetroBitin Prism HD-adapteriin.
Edellä olevista palikoista voin suositella oman kokemuksen perusteella kaikkia, ja on vähän omista tarpeista kiinni kuinka syvälle kaninkoloon haluaa lopulta sukeltaa. Kuten kaiken tekniikan kanssa, myös skaalaimissa on parin vuoden aikana otettu monta jättiläisen askelta eteen päin. Jos nyt lähtisin skaalainkaupoille (ja voittaisin ensin Kenossa), todennäköisesti hankkisin suoraan RetroTINKin uuden 5X-mallin, joka käytännössä tukee lähes kaikkia mahdollisia tuloja ja tarjoaa ulos entistä parempaa jopa 1440p-resoluutioon skaalattua kuvaa. Toisaalta 5X on melko kallis laite 300 taalan hintalapullaan (ilman postikuluja ja veroja… a-autsista).