Aito ja vilpitön innostus harrastusta kohtaan saattaa parhaimmillaan tuottaa herkullisia hedelmiä myös kanssaharrastajien poimittavaksi.
Jokainen enemmän tai vähemmän arvokkaasti vanhentuneen raudan kanssa tekemisissä ollut on varmasti jossain vaiheessa joutunut hyväkysymään sen tosiasian, etteivät edes vaivaisen neljännesvuosisadan ikäiset vehkeet enää heräile horroksestaan aivan kertanaksautuksella. Suunnitelmat seikkailuista Sonic-siilin matkassa Vehreillä kukkuloilla ovatkin yhtäkkiä joutuneet katalan korroosion uhriksi, ja rento takanoja vaihtunut niskaa kiristäväksi etukenoksi.
Ei mitään – suihkaus isopropanolia liittimiin ja sipaus vanupuikoilla niin johan pelittää taas. Vaan eikös paristovarmennus ole päättänyt vielä venyttää seikkailun kestoa nollaamalla talletukset. Ja tämähän kaikki turhauttaa herkällä hetkellä. Siinä saattaa hampaita narskutellessaan rentoutumisen sijaan havaita kiilteen irtoilevan kuin kultaukset liittimien kontaktipinnoilta konsanaan. Mikä nyt neuvoksi?
Uusi teknologia kohtaa vanhan
Heittäytyminen SER-jätekasaan on turhaa, sillä ratkaisu ongelmiin on olemassa: Everdrive.

Everdrive on ukrainalaisen KRIKzzin suunnittelema ja valmistama pelimoduulin (eli ”kasetin”) muotoinen laite, joka sujautetaan normaalisti koneeseen kuin mikä tahansa peli. Taikuus piilee siinä, että Everdriven kylkeen tökätään muistikortti, jonne voi siirtää oman kokoelmansa pelit ROM-tiedostoina. Konsoliin virrat kytkettäessä näköradioon avautuu simppelihkö valikko, jonka kautta haluttu peli valitaan ja käynnistetään ohjainta käyttäen. Pipedipapedi-buu – ja näin klassikkopelien pelaaminen onnistuu helposti aidolla alkuperäisellä raudalla emuloimatta. Pelien lajittelu on mahdollista (siirtovaiheessa) myös kansioittain, joka voi tehdä virtuaalisen kokoelman selailusta miellyttävämpää, mikäli ROMeja on reilummin.
Everdriveja löytyy useille alustoille Game Boysta Nintendo 64:ään, ja hinnat vaihtelevat alustan vaativuuden ja Everdriven version mukaan noin 40 Yhdysvaltain dollarista reiluun pariin sataan. Ei siis aivan halpaa, mutta hyvinkin hintansa väärtejä vähänkään vakavammin harrastavalle. Itselläni on käytössä Mega EverDrive X3, joka on Mega Drivelle tarkoitetun malliston karvalakkimalli, mutta kohtuuhintaisena matalahkon kynnyksen keino sukeltaa niin sanottujen ”flash-carttien” elämää helpottavaan maailmaan. Karvalakkimalliudesta huolimatta X3 vastaa kuitenkin kaikkiin niihin haasteisiin, joihin olin apua vailla. Ja vaikka nimi viittaakin Mega Driveen, toimii se toki nikottelematta myös jenkki-version eli Genesiksen kanssa, joka nimenomaan minulla on käytössä.

Miksi sitten käyttäisin Everdrivea, jos kerran alkuperäisetkin pelit nököttävät hyllyllä? Tähän on useita hyviä syitä, esimerkiksi:
- 25+ vuotta vanhojen kontaktien säästäminen kulumiselta
- 30+ vuotta vanhojen omien nivelten säästäminen, kun peliä voi vaihtaa hakematta sitä hyllystä/varastosta
- Ajan hampaan järsimien liittimen takia tai muusta syystä epäluotettavasti toimivien pelien pelaaminen
- Paristovarmennusta käyttävien pelien talletukset säilyvät luotettavammin kuin vuosikymmeniä vanhan nappipariston varassa
- Jos omistaa pelistä vain PAL-version, mutta kuitenkin esimerkiksi NTSC-koneen, on mahdollista pelata (todennäköisesti) vähemmän tahmaista NTSC-versiota
- Yleinen elämää helpottava kätevyys ja näppäryys
- (Isot pojat kertoivat myös, ettei kukaan varsinaisesti estä laittamasta muistikortille vaikka koko konsolin pelikirjastoa…)
Apu se on pienikin apu
Enpä kuitenkaan tammikuussa tilausta KRIKzzin kaupasta tehdessäni arvannut, kuinka nihkeällä tavalla ajankohtaiseksi Everdriven kotimaa tulee. Varsin ymmärrettävistä syistä kauppa meni kiinni sodan alkaessa, mutta aukaistiin uudelleen huhtikuun alussa. Krikzz tviittaili, että Everdrive-tiimin ”tehdas” ja varastoa on saatu evakuoitua Länsi-Ukrainaan, mutta tuotannon aloittaminen uudelleen on epäilemättä vähintäänkin haasteellista. Krikzzin mukaan toiminnan jatkaminen tässä vaiheessa on kuitenkin parasta mielenterveydelle ja taloudelle.
Mikään ei tietenkään korvaa virallisia keinoja ja kanavia auttaa ja tukea Ukrainaa tämänhetkisessä maailmantilanteessa, mutta pientä lisäapua voi olla tällaisten pienten toimijoiden projektien tukemisesta erityisesti tällaisessa tilanteessa. Aion itse ehdottomasti hankkia seuraavan Everdriven heti kun kaupan varastosaldo sen sallii ja oma lompakkoni antaa hyväksyntänsä.
