Tekijä: admin
-
Paljonko kello?
—
Aika on hyvin suhteellinen konsepti pelimaailmoissa. Ehkäpä siksi kellot eivät yleensä käy, vaan näyttävät yhtä ja samaa aikaa. Oma lukunsa ovat pelit, joissa pelin maailma elää omaa sisäistä aikaansa tai on kytköksissä todellisen maailman aikaan. Silloin vuorokaudenajat ja sitä kautta toimivat kellot käyvät järkeen. Tällainen on vaikka Animal Crossing. Mutta miten pelit, joissa kellot ovat…
-
Tökkää ja pelaa
—
Retropelaamisen ollessa tällä hetkellä trendikkäämpää kuin kenties koskaan, varmasti moni on innostunut ajatuksesta palauttaa eläkepäiviä vintillä viettävä klassikkokonsoli takaisin aktiivikäyttöön. Mikäli vintin elektroniikkaosastolta löytyy lisäksi kuvaputkitelevisio, homma on kutakuinkin pelaamista vaille valmista. Jojon naru alkaa kuitenkin mennä solmuun siinä vaiheessa kun eteen tulee erikoisempia tarpeita, kuten saada kuvaa tallentimelle, tai retroilua halutaan harrastaa olohuoneen nykyisellä…
-
Sitkaita korvamatoja peleistä
—
Tää biisi jää soimaan sun päähän, eikä lähde sieltä milloinkaan pois…
-
Retrorompetta Ukrainasta
—
Aito ja vilpitön innostus harrastusta kohtaan saattaa parhaimmillaan tuottaa herkullisia hedelmiä myös kanssaharrastajien poimittavaksi.
-
NES-piraatti ja Instagram-kysely
—
Kyselin taannoin Instagramin puolella kavereilta (vai seuraajiako ne vain nykyään on, en minä tiedä) numeroita liittyen NES-multicart-piraattiin, joka on yksi ensimmäisistä peleistä mitä olen pelaamalla pelannut ennen kuin osasin edes lukea. Lupasinpa sitte lisäksi Instaan teettämäni kyselyn perusteella pelata jokaista annetun numeron kohdalta löytyvää peliä (noin) kymmenen minuutin ajan ja sujauttaa pelikuvan kaikkien (p)ällisteltäväksi. Mikä…